Kuulumisiani on värittänyt viime aikoina hyvin vahvasti olkapää. Leikkauksesta tulee kohta seitsemän viikkoa ja toipuminen on yhden ja toisen mielestä edennyt hyvin, mutta omasta mielestäni aivan liian hitaasti. Lyhyesti yhteenvetona käsi on rasittunut aikanaan jo baarihommissa ja äitynyt pahaksi kaupan kassatätinä. Kelkkailu hoiti kättä, joka kesti oppaan hommiin kuuluneet roudaamisetkin. Treeneissä tammikuussa 2017 tapahtunut retkahdus, jossa käsi yliojentui pään yläpuolelle, rikkoi käden lopullisesti. Reilun 10 kuukauden kuntoutuksen jälkeen olkapää kipuili edelleen ja ärtyi rasituksesta, jolloin ortopedi laittoi lähetteen magneettikuvien kautta tähystysleikkaukseen.
Leikkaus meni kirurgin mukaan hyvin. Rustorengas oli revennyt osittain, joten se ankkuroitiin takaisin kiinni. Ärtynyt ja kiinnikkeinen limapussi putsattiin ja irroteltiin. Kipuilua aiheuttanut hauiksen pitkän pään jänne jätettiin entiselleen, koska se oli kirurgin mukaan moitteettomassa kunnossa. Leikkauksen jälkeen heräämössä sain kuulla, että jos kipuilu ei lopu, niin sitten tehdään uusi leikkaus, jossa jänne katkaistaan. Lääkepöllyssä ja melko kipeänä ajatuskin uudesta leikkauksesta aiheutti lähinnä "juokse ja pakene" -effektin. Pelkkä kävelykin tuntui ikävästi leikatussa olkapäässä, joten juokseminen jäi ajatuksen tasolle.
En ollut aikaisemmin ajatellut, miten moneen asiaan oikeakätisenäkin tulee käytettyä vasenta puolta yläraajoista. Aiemmin sattuneen tapaturman jälkeen käsi oli kantositeessä kaksi viikkoa, mutta toipui kuitenkin melko nopeasti arkisen käytön kestäväksi. Nyt kun leikkauksesta on kuulunut mainitut 7 viikkoa, niin alan ajoittain epäröidä, tuleekohan käsi koskaan kuntoon. Edes sellaiseksi, että takin saa pois päältä vempuilematta? Särky on muuttanut olkapäästä hauikseen ja kyynärvarteen, joka fysioterapeutin mukaan on selkeästi hermokipua. Nyt vain jännitetään, onko se ohimenevää vai kenties pysyvää.
Tähän mennessä olen käynyt leikkauksen jälkeen kahdella eri fysioterapeutilla. Ensi viikolla on edessä kolmas, joka on jo ennestään minulle tuttu kaupantätiajoilta. Varasin ajan myös hermoratahierojalle. Kahdeksan viikkoa täytyy olla leikkauksen ja hermoratahieronnan välissä, joten ensi viikolla pääsen kokeilemaan tätä ennestään itselleni tuntematonta hoitomuotoa. Asenteena on "ei se ota, jos ei annakaan". Oma terveys on kuitenkin sellainen, mihin laitan mielelläni aikaani ja rahojani.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti